Mielipiteiden kartoitukseksi tarkoitettu äänestys siitä, miten Marian neitsyys olisi ymmärrettävä on kirvoittanut melko paljon kommentteja. Usein keskustelu neitsyt Mariasta muuttuu helposti kinaamiseksi jostakin, ehkä itsessään merkittävästäkin, yksityiskohdasta. Tällöin emme usein näe metsää puilta, vaan keskitymme yhden puun hakkaamiseen. Melko harvoin yritämme nähdä kokonaisuutta ja kysellä, mikä merkitys Marialla voisi olla oman hengellisen elämämme ja kirkon hengellisen elämän kannalta.

Tässä muutamia ajatuksia.

Siinä missä katolista ja ortodoksista kirkkoa syytetään usein liian vahvasta Mariaan keskittymisestä, protestanttisia kirkkoja on myös syytetty liian heikosta Marian huomioimisesta. Yksi alkuperäisimmistä ja tärkeimmistä mariologian (oppi Mariasta) tehtävistä on ollut kirkastaa kristologiaa: Kristus on tosi ihminen, todellisesti ja lihallisesti syntynyt neitseestä Mariasta, mutta myös tosi Jumala. Tätä kuvaa Marian arvonimi "Jumalansynnyttäjä". Tämä liturgiseen kieleen otettu arvonimi on kirkon historiassa toiminut koetinkivenä, jonka kautta inkarnaation kieltäjät tai Kristuksen jumaluuden ihmisyydestä erottavat on pidetty poissa kirkon jumalanpalveluselämän yhteydestä. Marian paikan kirkon elämässä onkin joku viisas kiteyttänyt sanomalla, että Maria osoittaa aina Kristukseen.

Edellä sanotusta voisi helposti päätellä, että mariologisina harhoina voisi pitää sellaisia käsityksiä, joissa näin ei ole. Toisaalta Mariaa, kuten muitakin pyhiä, voi varmasti pitää uskonelämän esikuvina. Näin Marian ainoa 'tehtävä' ei ole olla vain Kristuksen synnyttäjä, vaan myös hurskaan elämän esikuva. Mariologian historissa näkyy toisaalta hyvin selvästi, että käsitykset hurskauselämästä ja Marian asemasta kulkevat yleensä käsi kädessä: Askeettisesti suuntautunut erämaan kristillisyys korosti Marian neitsyyttä ja Mariaa Pyhän Hengen asuinsijana, joka hyveellisellä ja neitseellisellä elämällään valmistaa itsensä hedelmälliseksi maaperäksi Sanan syntyä hänestä, samoin kuin kristityn tulee tehdä sydämensä maaperäksi, jossa Kristus-Sana asuu. Jyrkemmässä ja minun mielestäni torjuttavassa muodossa tämä ajatus on usein myös ilmaistu niin, että kristitty askeettisella elämällä valmistaa ja puhdistaa itsensä, jotta Sana ylipäänsä voisi syntyä hänen sydämeensä; tällöin syy ja seuraus menevät surkeasti sekaisin. Hyvin toisenlaisen kuvan Mariasta kuin erämaan isät, loi perhe-elämää ja arkista kutsumusta painottanut luterilaisuus, jossa Maria on nähty esimerkkinä siitä, miten Jumala valitsee ansiottoman, korottaa alhaisen ja syntyy nuoresta neitsyestä, joka suostuu Jumalan kutsuun, halpaan seimeen verollepanon maallisen hämmingin keskelle.

Jo näistä muutamasta esimerkistä käy varmaan selväksi, että Marian ajatteleminen voi olla hyväksi hurskauselämälle ja varmasti kirkastaa meille kristillisen uskon perustotuuksia, ennen kaikkea Kristuksen syntymää. Siksi voikin kysyä, onko Maria muuttunut liian näkymättömäksi protestanttisissa kirkoissa. Kun neitsyt Marian kunnioitus ja muistaminen liturgisessa elämässä on lähes täysin hävinnyt, onko tämä samalla avannut tietä kristologisille harhoille? Mariasta on, Kuopion hiippakuntasihteeri Sakari Häkkisen kirkkomme Lasten keskuksen julkaisemassa kirjassa esittämia ajatuksia mukaellen, tullut huora tai avionrikkoja ja Jeesuksesta isätön, perhevihamielinen kummajainen. Voi olla, että jos Maria olisi pidetty laajemmin esillä myös protestanttisessa hurskauselämässä, joutuisivat kirkon piirissä myyräntyötään tekevät modernit pilkkaajat asettamaan sanansa hieman varovaisemmin.