Seppo Simolan pääkirjoituksen (Kirkko & kaupunki 11.10.2006) mukaan Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on syytä tyytyväisyyteen. Nuorisobarometrin mukaan kaksi kolmasosaa Suomen nuorista "uskoo vankasti Jumalaan". Pinnallisesti tarkasteltuna tilanne näyttää siis valoisalta. Jo melko vähäisen miettimisen valossa kuitenkin paljastuu, että Simolan kanta on ehkä turhankin optimistinen. Se ylittää nimittäin optimismissaan jopa sen, millaista paratiisin nuorison elämä olisi perinteisemmän näkemyksen mukaan ollut syntiä edeltäneessä alkutilassa.
Lutherin mukaan ennen syntiinlankeemusta Adam ja Eeva elivät rikkumattomassa Jumala-yhteydessä, niin täynnä Jumalaa, että he olivat kuin juopuneita Hänen suloisuudestaan. Jos he eivät olisi langenneet, heistä siinnyt nuoriso olisi jatkanut samanlaisessa uskonnollisuudessa luonnostaan. Lutherin (hypoteettinen) näkemys paratiisin synnittömästä nuorisosta on kuitenkin uskonnollisesti vähemmän optimistinen kuin Simolan kanta Suomen nuorisosta. Lutherin mukaan Aadamista ja Eevasta itsenäistyneet nuoret perheet olisivat joutuneet jumalasuhteensa ajamina palaamaan viikoittain, joka pyhäpäivä, Aadamin ja Eevan luo. Jumalan asettaman hyvän- ja pahantiedon puun alla he olisivat yhdessä puhelleet Jumalasta, laulaneet ja muistelleet hänen käskyään ja hänen hyvää luomistyötään ja siinä annettuja lahjoja. Kuten Aadamissa ja Eevassa, myöskään heissä Jumala-yhteys ei olisi toiminut vailla Jumalan sanaa, uskoa, oppia, saarnaa ja yhteistä jumalanpalvelusta. "Sakramentteina" ja "kirkkona" heillä olisivat toimineet paratiisin tietyt puut, joiden konkreettiseen aineellisuuteen Jumala oli sitonut elämää antavat lupauksensa ja käskynsä. Niiden ääreen Edenin nuoret olisivat joka viikko kokoontuneet hoitamaan jumalasuhdettaan.
Simolan pääkirjoitus näyttää edellyttävän, että Suomen luterilaisen nuorison uskonnollinen tila on oleellisesti parempi kuin mikä paratiisin nuorison tila olisi ollut. Meidän nuorisostamme vain yksi kymmenesosa käy yhteisissä jumalanpalveluksissa. Vain yksi viidesosa uskoo kirkon apostolisen evankeliumin. Simola toteaa tämän, mutta se ei huoleta häntä. Siitäkään huolimatta, että me emme enää elä paratiisissa, vaan syntisessä maailmassa, jossa totuuden puhujat, kuten Anna Politovskaja, murhataan ja vallanpitäjät vaientavat vähäisempienkin vastaansanojien kritiikin. - Ei haittaa, nuorisobarometrin tulokset merkitään "tyytyväisinä tiedoksi". Perusteluksi riittää, että nuorisolla on "erittäin myönteinen kuva kirkosta". Ja he "uskovat" - evankeliumista, kirkosta, opista, Jumalan sanasta ja sakramenteista riippumatta - "vankasti Jumalaan". Heidän ei tarvitse tulla kirkkoon Jumalan sanaa kuulemaan. Kirkko pitää vääntää heidän elämänkatsomukselliseen pohdintaansa sopivaksi.
Noin hurskaita nuoria ei pystynyt edes Luoja alussa tuottamaan! Mutta Suomen evankelis-luterilainen kansankirkko pystyy. Luonnostaan, vailla minkäänlaista teologista osaamista.
Saikkonen