Vatikaanin Uskonopin kongregaatio on ottanut kantaa "Luojan, Lunastajan
ja Pyhittäjän" nimeen toimitettujen kasteiden pätevyyteen. Erikoisista
tempauksistaan tunnettu kohupappi Markku Suokonautio on kastanut
muutamia lapsia Lapuan Hiippakunnassa näillä kastesanoilla. Vaikka hiippakunnan tuomiokapituli kielsi käyttämästä muutettuja kastesanoja
ja muistutti papin velvollisuudesta pitäytyä kirkkokäsikirjaan, se
totesi jo toimitetut kasteet päteviksi, koska niiden yhteydessä oli
luettu kristillinen uskontunnustus.
Roomalaiskatolisen kirkon Uskonopin kongregaatio on nyt ottanut
virallisesti kantaa kastesanoihin sille tehtyjen kyselyiden vuoksi.
Suokonaution käyttämiä sanoja on ilmeisesti käytetty myös joissakin
Pohjois-Amerikan kirkoissa. Uskonopin kongregaation vastauksen mukaan
Suokonaution käyttämillä sanoilla toimitettu kaste ei ole pätevä.
Kysymykseen, pitäisikö näin kastetut lapset kastaa uudestaan, uskonopin
kongregaatio vastasi: Kyllä.
Kaikki perinteiset kirkkokunnat hyväksyvät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen toimitetun kasteen. Näin kastettua ei enää kasteta, vaikka hän
myöhemmin siirtyisi toisen lapsia kastavan kirkkokunnan jäseneksi. Uskonopin kongregaation päätös
merkitsee, että Suokonaution kastamat lapset eivät voi liittyä ainakaan
roomalaiskatoliseen kirkkoon muuten kuin kasteen kautta. Kongregaation lausunnon mukaan näin kastettuja kohdellaan myös muissa
kanonisissa ja pastoraalisissa yhteyksissä samoin kuin kastamattomia.
Tämä voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi ekumeenisissa
avioliittotilanteissa.
Suokonautiosta, joka tunnetaan myös kirveen käyttämisestä saarnan
rekvisiittana ja tangon tuomisesta jumalanpalvelukseen, on parhaillaan
tutkittavana Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa kantelu, joka
koskee hänen näkemyksiään kristinuskon ja muiden uskontojen suhteesta.
VATICAN
CITY (CNS) – Kaste, joka on toimitettu ”Luojan, Lunastajan ja
Pyhittäjän nimeen” ei ole oikea kaste. Näin sanoo Vatikaanin uskonopin kongregaatio (Vatican's Congregation for
the Doctrine of the Faith).
Kongregaation
kannanotto julkaistiin helmikuun 29. päivä lyhyeksi vastaukseksi kyselyihin, olivatko tuolla kaavalla suoritetut
kasteet päteviä. Kysyttäessä onko em. tai samankaltaisella kaavalla suoritettu kaste, jossa viitataan ”Luojaan,
Vapauttajaan ja Ylläpitäjään” pätevä, kongregaatio vastasi ”Ei.” Kysyttäessä täytyykö tällaisella riitillä kastetut kastaa uudelleen
”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” kongregaatio vastasi ”Kyllä.” Kongregaation
mukaan Paavi Benedictus XVI on hyväksynyt vastaukset ja määräsi niiden julkaisemisesta.
Jos kaste on toimitettu tällaista kaavaa käyttäen – kuten äskettäin
on toimittu Pohjois-Amerikassa jotta vältettäisiin
viittaamista Kolminaisuuteen maskuliinisin termein – henkilö ei ole vielä muodollisesti
kristitty ja kaikki seuraavat sakramentit,
jotka henkilö ottaa vastaan ovat myös pätemättömiä,
sanoo kardinaali Urbano Navarrette kommentaarissa, jonka Uskonopin
kongregaatio oli valtuuttanut hänet tekemään.
Kardinaali
kirjoitti: ”Henkilöt jotka on kastettu tai tullaan kastamaan kyseisillä kaavoilla eivät todellisuudessa ole
kastettuja.” Hän sanoo myös, että jos nämä
henkilöt ovat aikuisia ja he haluavat tulla kastetuiksi, heidän
täytyy saada sama opetus kuin muidenkin kasteelle valmistautuvien sekä saada kaste,
konfirmaatio ja ehtoollinen saman messun aikana.
Kaikkein
vakavimmat käytännön seuraukset olisivat todennäköisesti tilanteessa, jossa
molemmat aviopuolisot olisi kastettu väärällä
kastekaavalla, jolloin avioliitto ei olisikaan sakramentti. Vaikka
vain toinen puolisoista olisi kastettu väärällä
kaavalla, avioliiton sakramentin toteutuminen edellyttäisi, että pariskunnan tulisi ennen vihkimistä hankkia erivapaus, joka tarvitaan avioliittoon katolisen ja ei-kristityn välillä –
jatkaa kardinaali.
Kardinaali
Navarreten mukaan myös konfirmaation ja pappisvihkimyksen
sakramentit ovat epäpäteviä, jos niitä
suoritetaan henkilöille, jotka on kastettu väärällä
kaavalla. Hän
jatkaa, että kuka tahansa, joka kastaa väärällä kastekaavalla, tekee itsensä kirkollisten rangaistusten alaiseksi. Näin tapahtuu, koska ”on vakavasti [kirkollisen] lain vastaista
ja oikeudetonta pettää sekä kastettavia että
yhteisöä" esittämällä kyseinen riitti kasteena.
Erillisessä Uskonopin kongregaation valtuuttamassa kommentaarissa Msgr. Antonio Miralles sanoo: ”Kirkko ei voi hyväksyä
ilmaisuja, jotka mitätöivät oikean kasteen syntymisen.”
Monsignor,
opillisen kongregaation konsultti ja Rooman paavillisen Holy Cross
-yliopiston professori, sanoo kirkon uskovan, ettei sillä
ole oikeutta ”mennä muuttamaan sitä, minkä Kristus
on itse asettanut” kun hän käski opetuslasten mennä
ja kastaa ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Ongelma käytettäessä sanoja ”Luoja” ja
”Lunastaja” ei ole siinä että ne eivät identifioisi
Jumalaa mieheksi, vaan siinä että ne ”vääristävät uskon Kolminaisuuteen”. Sanat eivät ilmaise suhdetta kolmen eri persoonan välillä.
Esimerkiksi: ”Jumala on iankaikkisesti Isä ainoalle Pojalleen, joka
taas ei ole iankaikkisesti Poika muuten kuin suhteessa Isään.”
Msgr.
Miralles sanoo, että kaava ”Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä” ei ole trinitaarinen koska se hämärtää eron Kolminaisuuden eri persoonien välillä, jotka toisaalta ovat kaikki mukana luomisessa, lunastamisessa ja pyhittämisessä. (suom. huom. Jokaisella Kolminaisuuden persoonalla on
oma tehtävänsä luomisessa, lunastuksessa ja
pyhityksessä, eikä niin että luominen olisi vain Isä
Jumalan teko, lunastus ainoastaan Pojan ja pyhitys
ainoastaan Pyhän Hengen teko.)
Monsignor totesi myös, että tällaisten kastekaavojen käytöllä
– joita on käytetty enemmän protestanttisten
kirkkojen kuin katolisen kirkon piirissä – on
negatiivinen vaikutus ekumeniaan, koska yhteinen kaste on olennainen kristittyjen yhteydelle. Kaste, jonka kaikki dialogin osapuolet tunnustavat päteväksi mahdollistaa sen, että voimme
ylipäänsä kutsua toisiamme kristityiksi, hän
sanoo.
”Kaikki kristityt on kutsuttu olemaan uskollisia
sille ykseydelle, joka on ilmaistu hyvin
Efesolaiskirjeessä”, joka kutsuu yhteiseen uskon
harjoittamiseen näillä sanoilla: ”yksi Herra, yksi usko,
yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja
kaikkien kautta ja kaikissa.” (Ef 4:5-6)
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä | 8 kommentti(a) | Luo uusi käyttäjätunnus
Oheiset kommentit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä.
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: Anonymous on
lauantai, 01 maaliskuu 2008 @ 19:44
Vatikaanin uskonopin kongregaation kannanotto ei koske pastori Suokonaukiota millään lailla. Kongregaation huomautus koskee kasteita, jotka on toimitettu "in the name of the Creator, and of the Redeemer
and of the Sanctifier". Suokonaukion on toimittanut kasteita "Elävän Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen". Siten siis viittaukset pastori Suokonaukioon eivät osu kohteisiinsa. Tarkkana kuin porkkana! ~ Diipa-daapa-duu! Kuopion tuomiokapituli voi huokaista helpotuksesta.
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: Anonymous on
lauantai, 01 maaliskuu 2008 @ 20:16
Kyllähän tuossa ero on. Suokonautiolla näyttäisi olevan tietty trinitaarinen formula siinä kuitenkin: "Jumala: Sitä, Tätä ja Tuota." Hmm. Pitänee meidän lähettää uusi kysely Vatikaaniin...
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: Justinos on
lauantai, 01 maaliskuu 2008 @ 20:17
Uskonopin kongregaation kannanotto ei tietenkään kohdistu suoraan Suokonautioon, vaan käytettyihin kastesanoihin. Suokonautio on kuitenkin käyttänyt juuri sitä sanamuotoa, jota uskonopin kongregaation kannanotto koskee. Selite "Elävän Jumalan" ei tätä asiaa muuta. Vatikaanin tiedote asiasta täsmentää lisäksi, ettei lausunto koske vain englanninkielistä muotoilua:
"An attached note explains that the responses "concern the validity of
Baptism conferred with two English-language formulae within the ambit of the
Catholic Church. ... Clearly, the question does not concern English but the
formula itself, which could also be expressed in another language"."
Jutussa ei myöskään väitetä, että uskonopin kongregaatio olisi ottanut kantaa juuri Suokonautioon, vaan asia koskee Suokonautiota ja hänen toimittamiaan kasteita nyt tuomittujen kastesanojen kautta.
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: UnaSancta on
lauantai, 01 maaliskuu 2008 @ 20:27
Benedictus on oikeassa. Kalakukkomaan kapitulin näkövinkkelistä asiassa on päivänselvästi kyse täysin eri asioista. Itse pitäisin kaikkein raskauttavimpana asiainhaarana kuitenkin sitä, että Suokonaution nimeä ei eksplisiittisesti mainita CDF:n dokumentissa. Joka muuta väittää, on primitiivinen fundamentalisti, ja fundamentalisteja ei saa kuunnella. Ei saa. Ei.
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: Justinos on
lauantai, 01 maaliskuu 2008 @ 20:30
Benedictuksen huomio on kyllä oikea, jos haluamme todellakin ymmärtää uskonopin kongregaation lausunnon juuri ja nimenomaisesti vain noita kahta, kysymyksessä esitettyä muotoilua koskevaksi. Näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan. Mirallesin antaman selityksen perusteella formelien vika on se, että Jumalan toimintaan (ad extra) viittaavat ilmaisut eivät riitä kastekaavassa identifioimaan Pyhää Kolminaisuutta, koska niitä voidaan käyttää kaikista kolmesta persoonasta. Sen sijaan "Isä, Poika ja Pyhä Henki" ilmaisevat myös Kolminaisuuden sisäistä suhdetta. Suokonaution lisäyksellä "Elävän Jumalan, ..." ei siis näytä olevan merkitystä asian kannalta.
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: Anonymous on
lauantai, 01 maaliskuu 2008 @ 20:31
Kylläpäs olet suvaitsematon! Taidat olla paavin kätyri. Jos pastori Suokonaukio haluaa kastaa jollakin muulla tavalla kuin paavilaiset tai Lapuan uskonopin kongregaatio säätää, niin hän saakoon kastaa muulla tavalla. Jos Sola Scriptura on selittänyt itse itseään hänelle tällä tavalla, niin keitä te olette väittämään, ettei niin olisi? Suokonaukio seisoo missä seisoo, eikä muuta voi! Ettekö tiedä että uskonasioissa kristitty on vapaa herra eikä kenellekään alamainen, mutta rakkaudessa kaikkien palvelija ja orja? Nii!
Vatikaani: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen toimitetut kasteet eivät ole päteviä
Kirjoittaja: UnaSancta on
maanantai, 03 maaliskuu 2008 @ 18:05
Ottaen huomioon tämän Peuran täysin käsittämättömän haastettelun, ei kai voi muuta sanoa kun että ei pitäisi vitsailla. Joku voi ottaa sen todesta.
"Lapuan piispan Simo Peuran mukaan Lapuan tuomiokapitulin
taannoinen päätös hyväksyä Markku Suokonaution kasteet on kaikesta
huolimatta linjassa myös Vatikaanin näkemyksen kanssa."